Tänään töihin tarpoessani mietin: "Voi hemmetti, en ole siskolleni edes joulukorttia lähettänyt, enkä soittanut ja kysellyt joulunvietostaan! (Matkalla töihin sain sentään kortin hoidettua.) Erinäisiä työihmisiä olen muistanut hyvissä ajoin ja monin tavoin, mutta lähimmät jäävät kiireen jalkoihin... Tämä ON väärin!"

Eilen illalla ajattelin (paljonkin ärtyneitä ajatuksia): "Ei kukaan voi tajuta, millaista mun elämä on... Mutta silti; pitäis ymmärtää edes pääpiirteet! Kyllä se olis mahdollista, jos edes pikkasen eläytymiskykyä löytyis! Kyllä pitäis tajuta, että mä en ehdi tehdä sitä, tätä ja tota, tuon, tämän ja sen lisäksi. Enkä jaksa valvoa 24/7."

"Jos mä saisin toivoa, niin haluaisin vain olla rauhassa, mutta mun toiveet jäävät aina viimeisiksi."

"TIedän, että eräät muut ovat pitkällisen toimettomuuden ja ilmeisesti totaalisen virikkeettömyyden jälkeen henkisellä tasolla [mikä ei valitettavasti ilmene lainkaan käytännöllisellä tasolla] täpinöissään tuosta jo pian nurkan takaa kurkkaavasta joulusta, mutta mulla on totaalisen toisenlaiset tarpeet."

"Kuten jo sanoin... eikun siis ajattelin: Haluaisin niiiiiiiiiiin olla rauhassa! Mulle kelpais jouluaatto peitto korvilla, yksin, hiljaisuudessa, pimeässä huoneessa, paikallani maaten. Siten voisin ehkä jopa hetken aikaa kokea olevani ihminen – enkä robotti...."

On jännää (ja helkkarin epämiellyttävää), että niiltä, jotka ovat duuniarjessaan kiireisiä kaiken aikaa edellytetään samaa tehokkuutta myös vapaa-ajalla.

Jos voisin mitenkään saada tämän viestin perille edes joillekuille, niin olisin onnellinen: Se, että hoidan sujuvasti työ- yms. asioita EI TARKOITA sitä, että HALUAISIN hoitaa tuhansia pikku yksityiskohtia myös niin kutsutulla vapaa-ajallani.

Kiireen puristuksissa selviää varsin pian, että ihmisen perustarpeet todellakin ovat:

1. ravinto ja lepo
2. kaikki muu...

Harmi, että tuota niin loogista järjestystä on kovin vaikeaa pitää yllä!