Mua ahdistaa semmonen, että joutuu elämään puolinaisesti kaikenlaisissa epämääräisissä välitiloissa. Ei ole hyvin, eikä ole sillä tavalla huonosti, että parannus huonouteen löytyisi jonkun tietyn teon tai ratkaisun kautta.

Nyt mä yritän luovia, sietää, pärjäillä, junailla... vähitellen asioita johonkin uuteen suuntaan. Mikä on todella turhauttavaa suurimman osan aikaa, täytyy sanoa.

Lisäksi täytyy sanoa, että pari juttua on kyllä oikeesti tosi huonosti, mutta ratkaisuideat ovat edelleen aika vähissä. Kaikki se mitä voin tehdä on aika minimaalista ja tulokset melkoisen ennakoimattomia – joko asiat kääntyvät vielä huonommiksi tai sitten joskus piiitkän ajan päästä vähän (en uskalla uskoa, että paljon) paremmiksi.

Oi että, mä kaipaan niitä aikoja, jolloin mulla oli mahdollisuus olla intohimoinen eli toteuttaa itseäni niin yksityis- kuin työelämässä. Itse asiassa varmaan innostuin noista surffileffoista pari päivää sitten niin hillittömästi juuri sen takia, että niiden välityksellä tuulahti mun nykyiseen rutikuivaan ja järkiperäiseen elämään häivähdys intohimoa. Ja VAPAUTTA!