Asia on niin, että mä en oo vuosiin (sanotaan 15 vuoteen) tuntenu tällästä onnen tunnetta, kuin mitä viime päivinä.

Tietyt asiat on nyt ihan käsittämättömän hyvin.

Tuntuu, kuin mut ois päästetty pois pimeästä, kosteasta kellarista, jossa happi alkaa loppua.

Mä en voi ymmärtää miten kaikki (eikun siis ainakin jotkut asiat) voi olla näin hyvin? Tää tuntuu ihan unelta...

Vaikka ensi viikko romauttaisi kaiken (varaudun tietty siihenkin mahdollisuuteen jollain tasolla), niin ainakin olen saanut olla tyytyväinen ja kokea jopa jonkinlaista turvallisuuden tunnetta muutaman päivän – vähän levähtää elämän koetuksista.

Onkohan kaikki ihmiset jotenkin normaalia paremmalla tuulella kesän kunniaksi, vai miksi kaikki luistaa niin nätisti? Kaikki ne neuvottelut, joita oon parin viime viikon aikana käyny... Kaikki ihmiset on ollu äärettömän mukavia, ystävällisiä, empaattisia, rauhallisia. Tai no; melkein kaikki. Ja nekin, jotka eivät aluksi ole sitä olleet, ovat kääntyneet leppeiksi keskustelun kuluessa.

Haluaakohan kaikki ihmiset yhtäkkiä hoitaa asiat hyvin? Se olis aika ihme, aikaisemman elämänkokemuksen valossa.

Otan tästä opikseni, ja neuvottelen isoista asioista Suomessa vain kesäisin. Talvella kaikki vaan murjottaa ja vittuilee...

Yksi syy ihmisten ystävällisyyteen on kyllä varmaankin ollut se, että mulla on kerrankin ollut aikaa keskittyä kuhunkin neuvottelukumppaniin yksilöllisesti. Vaikka asiat on enimmäkseen ollu todella virallisia, niin olen asennoitunut keskusteluihin siten, että puhun ihmiselle ja kuuntelen ihmistä. Tästä on seurannut mm. sitä, että yksi kiukkupussi paljasti kiukkuisuutensa syyn, eräässä asianeuvottelussa poikettiin vakavaan arvokeskusteluun ja ehkä suurimpana henkilökohtaisena ilonaiheena: olen saanut monelta eri ihmiseltä aivan mykistävän positiivista palautetta persoonastani ja tekemästäni työstä!

On kyllä aika ihmeellistä... Mä oon suorastaan järkyttynyt! (Jos olisin viiskymppinen mies, saisin varmaan sydärin positiivisesta mielenliikutuksesta.)