Mulla on nyt niin kova tsemppikampanja meneillään saadakseni itseni päivittäin raahattua työpaikalle, että huhhuh!

Alotan aamuni satutuokiolla: kehitän joka päivä jonkun uuden tarina, että kuka mä mukamas olen ja mihin mukamas menossa. Jos ajattelisin realistisesti, että: "Lähdenpä tästä nyt töihin", en pystyis liikkumaan metriäkään. Niin pahasti realismi tökkii tällä hetkellä.

Tänään onnistuin keksimään sen verran hullun tarinan, että naurattaa vieläkin. En kylläkään kerro sitä täällä – pidän hulluuteni mustasukkaisesti itselläni. :)

Nyt kun mun ei tarvii enää piitata saanko työt valmiiksi vai en, karkaan aina keskipäivällä ruokikselle eli lähipuistoihin verkostoitumaan rikkaiden eläkeläisten kanssa. No ei. Tämä verkostoitumissuunnitelma ei ole ihan vielä ottanut toteutuakseen, vaikka toivoisin kovasti, että joku liialla omaisuudella raskautettu henkilö adoptois mut ja pelastais lopullisesti työelämän karikoista.

Kauankohan tällästä 'harhoissa elämistä' pitäis jatkaa, että alkais ihan oikeasti elää harhoissa? Onneksi tämä mielikuvitusleikki ei näillä näkymin jatku kuin enää kolme viikkoa.