Aika vaikea uskoa, että on koittanut aika jolloin minä, joka ennen rakastin haasteita ja jopa vaikeuksia, kaipaan vain helppoutta. En haluaisi ajatella enää mitään. En haluaisi kohdata ristiriitoja, en kilpailua, en kovuutta, en negatiivisuutta, en pahuutta.

Unelmoin kilteistä, viattomista ihmisistä, loputtomasta rauhasta...

Ehkä mun pitäis muuttaa taivaaseen? (Siis toisin sanoen epäilen, ettei tässä maallisessa elämässä tule jatkossakaan olemaan sen helpompaa kuin ennen – mistä täällä muka löytää hyvyyttä?)

Mulla on ollut nyt noin vuoden ajan 'kunpa olisin jossain muualla' -fiilis melkein kaiken aikaa. Jos eläisin vähemmän teknistyneessä yhteiskunnassa, olisko elämä viattomampaa? Jos ihmiset joiden seurassa hengailen eivät olisi niin koulutettuja, olisko mulla parempi fiilis? Voisinko silloin vain OLLA, enkä koko ajan yrittää jotain?

Yritän pelastautua... Ratkaisut, joita oon tähän mennessä keksinyt ovat outoja ja mielikuvituksellisia – hyvin todennäköisesti tuomittuja epäonnistumaan, mutta MIKÄÄN ei kyllä estä mua yrittämästä. Olen sen verran turhautunut tähän nykyiseen.