Luin jonkun blogikirjoituksen aiheesta 'kunnioituksen puute' ja ajattelin jatkaa juttua.

Työskentelen itse vielä vähän aikaa paikassa, jossa ihmiset laitetaan tuntemaan häpeää työnantajan laiminlyönneistä ja väärinkohtelusta. Johdon taholta asioita viedään eteenpäin asenteella: 'ei se tyhmä ole, joka pyytää, vaan se joka antaa'. Ja, oletusarvona tietysti on, että työntekijä antaa periksi ihan kaikessa ja sitten vielä jälkeenpäin tuntee häpeää siitä... Häpeä on rivityöntekijälle aivan riittävä palkkio hyvin suoritetusta työstä, tuumaavat vissiin!

Enää tässä vaiheessa mulle ei todellakaan tarvitse tulla sanomaan, että: "Mitäs idiootti erehdyit sinne ________ töihin!" Osaan nyt, reilun vuoden ahkeralla harjoittelulla, ajatella tuolla tavoin ihan itse.

Tämä on ollut elämäni pisin vuosi – tunnen vanhentuneeni ainakin kaksikymmentä. Kyynisyyden kannalta aika on ollut hyvin opettavaista; sitä olen todellakin oppinut vähintään kympin arvoisesti! Uskon, että jos en tajuaisi viimeistään tässä vaiheessa kääntää kelkkaa – kaiken uhalla – niin mulla ei ehdottomasti olis minkäänlaista tulevaisuutta, ei työntekijänä eikä edes ihmisenä.

Olen ollut idiootti, hyväuskoinen hölmö! Mutta, en ole enää. Itse asiassa olen sisuuntunut jopa siinä määrin, etten aio enää ikinä niellä vastaavanlaista kohtelua… Nöyryys työelämässä ei auta!

En tosin tiedä mikä auttaa, mutta toivon, että oppimani kyynisyys suojaa mua joutumasta ojasta allikkoon. Tiedossa nimittäin on, että työelämässä vaarat vaanivat nykypäivänä monelta taholta. Tosiaan; eipä se mun tätä edellinenkään työpaikkani mikään unelma ollut, mutta siihen aikaan jaksoin vielä ottaa kohtaamani vaikeudet huonona säkänä ja valitettavana poikkeuksena. En olis voinut silloin mitenkään uskoa, että edessä on jotain vielä kauheampaa...

Sitä vaan kummastelen, että MIKSI IHMEESSÄ kaikki tämä kärsimys? Miten joku voi tulla onnelliseksi siitä, että pakottaa muut melkein konkreettisesti uhraamaan henkensä taloudellisen säästön vuoksi?

Tilanteen ei järjellä ajatellen pitäisi olla näin äärimmäinen. Kyllä meillä suomalaisilla olisi teoriassa varaa elää ja vieläpä ihan siedettävästi, kenties jopa terveinä ja onnellisina.

Mutta, kuka kumma vääntää ruuvia koko ajan tiukemmalle ja tiukemmalle ja miten sen saisi loppumaan?