Pyörittelen taas vaihteeksi mielessäni yhtä lempiajatuksistani: Mitä jos hommais mykän miehen? Sit ei tartteis kuunnella mitä hän ajattelee – vois vaan panna.

Kun nyt on niin, että tunnen vetoa miehiin, jotka ajattelee väärällä tavalla (siis sen ainoan lisäksi, johon tunnen vetoa ja joka ajattelee oikealla tavalla), niin joku ratkaisu pitäis keksiä. Enkä usko, että ihan muuten vaan solmittu mykkyyssopimus pysyis yllä. Pitäis olla todella konkreettinen este ajatusten vaihtamiselle.

Riittäisköhän suukapula? Kummallakin. Samalla päästäis kätevästi eroon myös minun (ja vääränlaisten ajatusteni) aiheuttamista parisuhdeongelmista.

Kaikki sujuis kuin rasvattu, eikö?

Mutta miten tän homman järjestäis, kun:
- arvelen, että suukapularatkaisu olis jossain määrin epäkäytännöllinen
- en tunne yhtäkään mykkää miestä
- jos tuntisinkin, niin tuntisinko myös vetoa?

Tuskin.

Niin harva mies mua muutenkaan mitenkään väräyttää.

(Toim. huom: Tämä kirjoitus kuuluu sarjaan 'Epätoivoisen naisen mieli'. Jatkoa epäilemättä seuraa... ellei jostakin äkkiä ilmaannu hurmaava, mykkä mies!)