Syreenit tarjoilivat ilmaisia tuoksunäytteitä kaikille kaupungilla kulkijoille ja muutenkin oli mukavaa.

Illan viimeiseksi päädyin mukavassa lainapaidassa ikävään baariin. Tai ei siinä baarissa mitään... paitsi se ikävä.

Tunteet asuvat tämän kaupungin kaduilla ja baareissa – pelkään, että ikuisesti. Ikuisesti se baari on osa nuoruuttani. Ikuisesti kuvittelen ikkunapöytään silloisen ystäväni. Hänen viileät kissansilmänsä. Tumman polkkatukan, sirot sormet ja niiden väliin savukkeen.

Nykyään savukkeetkin vain kummittelevat...

Ikävä tosiaan tuli niitä aikoja, jolloin tämän kaltainen kesäilta oli niin ladattu mahdollisuuksilla, ettei lopulta ollut mikään ihme, että tapahtui mitä tapahtui: kaikenlaista.

Tänään ei voinut tapahtua juuri muuta kuin tasaista kävelyä läpi syreenintuoksun ja tunteellisten kortteleiden... Yhteen ikkunaan on aina pakko vilkaista, pelkään että ikuisesti. En ole varma näkyikö sälekaihtimien lomasta tänään valoa..?

Kun saavuin kotiovelleni hätkähdin: mun ovihan avautuu täsmälleen siinä paikassa, jossa elämäni pitkäaikaisin parisuhde päättyi. Nyt liikennemerkki, joka todisti viimeistä suudelmaa on jyrätty autolla nurin. Kauankohan se on maannut 'kuoliaana'? En ole huomannut.

Merkillinen epäsuhta: kuollut liikennemerkki oli lopulta melko neutraali havainto, kun taas sälekaihtimien takaa mahdollisesti siivilöityvä valo jotain ihan järisyttävää.