Elämään sisältyy ihan liikaa kaikenlaista pientä sälää: lippuja, lappuja, muistettavaa, hoidettavia asioita, vastaamattomia puheluita...

Tuleeko mun loppuelämä olemaan tällästä pientä puuhastelua?

Jos tulee, niin en kyllä tykkää. En ole ollenkaan pienten asioiden ystävä, vaan mua kiinnostaa pelkistäminen, keskittyminen ja suuret linjat. Tai saattaahan mua satunnaisesti kiinnostaa myös monenkirjavien yksityiskohtien tutkiminen, kunhan nuo yksityiskohdat ovat tarpeeksi haastavia ja niihin saa paneutua rauhassa.

Mutta, arkisten pikkuasioiden rutiininomainen hoiteleminen – ei kiitos!

Näin jälkeen päin ajatellen mä olisin sopinut pikkuasioiden järkkäilijäksi parhaiten alle 25-vuotiaana. Silloin olin jatkuvasti ylipirteä, eikä mun voimat kulunu millään; niistä olis siis hyvin riittänyt typeriin mitättömyyksiinkin. Mutta, siihen aikaan mun elämäntilanne (taloudellisesti, sosiaalisesti, terveydellisesti jne.) oli olennaisesti parempi kuin nyt, joten eipä mun tarvinnut piitata pienistä.

Nyt on pakko. On oltava järkevä, otettava kaikki huomioon, pidettävä asiat mielessä, pysyttävä aikatauluissa, huolehdittava sen seitsemästätuhannesta jutusta.

Rasittavaa ja äärettömän turhauttavaa!