Kun ilmat alkavat osoittaa sopivasti lämpenemisen merkkejä mä alan ikäänkuin vaistonvaraisesti siirtyä kohti kesäpaikkaani, kalliota. (kallio pienellä koolla siis.)

Olen pesinyt samalla kalliolla jo 90-luvun alkuvuosina. Silloin olin yksittäinen, harvinainen lajini edustaja ja muistanpa lähitalojen ikkunoista useamman kerran kurkistellun kummallista majoittumistani keskelle kaupunkia, puistoon vapaa-ajan viettoon! Siihen aikaan puistoista pysyteltiin poissa, nurmikoilta varsinkin, luultavasti sakon uhalla. Ainakin oli niitä 'Älä tallaa nurmikoita' -ukaasikylttejä joka toisen ruohopläntin reunalla...

Tässä välillä mä lennähdin muutamaksi vuodeksi liian kauaksi kotikalliostani, jotta olisin voinut siellä kesäisin pesiä. Nyt olen kuitenkin palannut tutulle paikalle paluumuuttajana.

Mutta, hämmästys ja kummastus: enää en olekaan harvinaisuus! Kalliolla pesii muitakin minun ilmiselviä lajitovereita. Lisäksi kallion juurelle levittäytyy standardi-ihmisten yhdyskuntia, somasti vilteilleen, asiaan kuuluvine varustuksineen. Jostain syystä nuo standardi-ihmiset eivät koskaan kipua kallioille. Tai siis, mitä ilmeisemmin siitä syystä, että piikkikorkoiset pikku sandaletit eivät oikein sovellu kiipeilemiseen. Standardi-ihmis naaraat tunnistaa siitä, että he ovat hyvin hoikkia ja suht pitkiä. Heillä on kaikilla absoluuttisen samansävyiset vaaleat, ohuet, suorat, puolipitkät hiukset, soljella poninhännälle tai nutturamaiseen muodostemaan kahlittuina, kloonatut, ilmeettömät kasvot, samanlaiset aurinkolasit, narutopit ja niin... ne sandaletit. Standardi-usoksista en oikein osaa sanoa mitään: eivät jää edes mieleen, mutta kyllä heitäkin siellä joukossa jokunen oleilee.

Tämä saattaa kuulostaa julmalta, ärsyttävältä tai oudolta, mutta mä en tosiaan ole ikinä ollut tekemisissä tuon ihmisrodun kanssa. En edes sen vertaa, että tarkkailisin heitä niin pitkän aikaa lähietäisyydeltä kuin tänään tein. Siksi on pakko kirjoittaa. Tiedän toki, että päivittäin istun samassa ratikassa tai kuljen kadulla heidän ohitseen, mutten koskaan pysähdy rauhassa tarkkailemaan lajin toimia. Tänään pysähdyin... mutta ei siitä kyllä paljon ylläolevaa enempää irronnut. Höh!

Yritin etsia kuvallista eksemplaari standardi-naisesta, mutta enhän mä löydä. Pistän siis tähän loppuun jotain mukavampaa: Sievän vaalean naisen 20-luvun Ameriikasta. :)