Hyvin voi taas tämänkin viikon kokemusten perusteella todeta, että erilaisuuden sietäminen ei ole mulle se ongelma, josta voisin koittaa parantua, vaan tavallisuuden sietäminen. Luulen kyllä, että tulen olemaan niin itsepäinen, että parannusta en tee, yksinkertaisesti siksi, etten tiedä kuinka sen tekisin.

Ajattelin kyllä eilen, että olis hienoa, jos vois pyyhkiä aivoistaan aivan kaiken, aloittaa alusta ja ehdollistua pitämään asioista ja ihmisistä, joita on enemmän.

On aika selvä juttu, että mun rakastumisen vaikeus johtuu juuri siitä, että olen ehdollistunut erikoisuuteen. Se on mulle kotoisaa, läheistä ja rakasta.

Kun ajattelen vanhempiani ja sukulaisiani, alkaa ihan naurattaa – eihän ne oo tästä maailmasta ollenkaan! Miten mä siis voisin kokea kotoisiksi tämän maailman miehet? Kuten huomattu on; en mitenkään.